Haikeassa komediassa kolme ranskalaista sota-veteraania päättävät lähteä hoitokodista maailmalle vielä kerran.
Näytelmässä eletään 1959 syksyä. Muurien ympäröimän hoitokodin pihalla kolme ystävystä, tai toisiinsa kiinni hitsautunutta veteraania viettävät aikaansa päivästä toiseen Kullakin heistä on vammoja, sekä ulkoisia että sisäisiä. Marcelilla on tekojalka, Fernandilla taas kranaatinsirpale päässä, joka aiheuttaa toistuvia hetkellisiä pyörtymiskohtauksia. Hoitokodin henkilökunta ja muut veteraanit eivät ole läsnä näyttämöllä, vaan miesten puheissa, toiveissa ja peloissa. Tärkeäksi hahmoksi nousee sen sijaan pihalla istuva kivinen koirapatsas, joka ei välttämättä olekaan kokonaan kiveä.
Ydintapahtumaksi muodostuu uhkarohkea suunnitelma lähteä retkelle kaukana siintävälle poppelikukkulalle. Tästä juontaa myös näytelmän alkuperäinen nimi. Koominen vire syntyy suunnitelman sotilaallisuudesta ja samalla surkuhupaisuudesta. Inhimillisyys ja koskettavuus taas syntyvät siitä, kuinka hauras ihminen lopulta on ja kuinka pelkästään yksi askel voi olla riemuvoitto jollekin. |
