Veikko Lavi

s. 23.4.1912       k. 22.5.1996

Veikko Lavi 1912-1996

Kansantaiteilija ja laulaja Veikko Lavi kuoli keskiviikkona 22. toukokuuta 1996 sydänkohtaukseen Kotkassa. Hän oli 84-vuotias. Lavi oli suomalaisten eniten rakastamia lauluntekijöitä, ja monet hänen lauluistaan ovat tulleet osaksi suomalaista kulttuuriperintöä.

Lavin ura kesti yli puoli vuosisataa, ja hän ehti säveltää ja sanoittaa kaikkiaan yli 350 laulua. Hän levytti lähes kaksikymmentä lp-levyä ja julkaisi myös kuusi romaania.

Toivo Veikko Lavi syntyi 23. huhtikuuta 1912 Kotkassa. Hän riimitteli lauluja jo lapsena, harrasti sittemmin kuorolaulua, avusti kirjoituksillaan Pääskystä ja Nuorta Voimaa sekä lauloi jo 30-luvulla iltamissa. Hän elätti itsensä pitkään milloin milläkin työllä: satamissa, uitossa, rakennuksilla, sahoilla - hän oli opiskellut sahateknikoksi - ja jopa viinakaupan myyjänä.

Lavin ura viihdyttäjänä alkoi varsinaisesti sotareissujen jälkeen. Työväen ohjelmapalvelu etsi lehti-ilmoituksella iltamiin kuplettilaulajaa, "mieluiten omia lauluja laulavaa". Lavi tunnisti itsensä ja ryhtyi 1949 päätoimiseksi laulajaksi.

Viisikymmenluvun alkuvuodet Lavi kiersi Suomen lavojen ja seuraintalojen iltamia ja levytti viitisenkymmentä kappaletta. Suosituin oli Kotkan Kerttu, joka nousi 1952 Suomen eniten myydyksi äänilevyksi.

Kun jatkuva kiertue-elämä vaati veronsa - imitaattorinakin toimineelta Lavilta meni Kemijärven keikalla ääni - ja ulkomaiset iskelmät tappoivat niin kupletin kuin iltamaperinteenkin, Lavi siirtyi taas muihin hommiin.

Hän toimi ensin sahayhtiön sosiaalipäällikkönä, mutta perusti pian kanalan, josta tulikin Kymenlaakson suurin. Kanatkin kävivät kannattamattomiksi, ja 60-luvun loppupuolella Lavi kaivoi taas ojia, siivosi varastoja ja uitti tukkeja Kymijoella.

Samaan aikaan musiikkitoimittaja Pekka Gronow löysi Lavin savikiekot Yleisradion kellarista ja alkoi soittaa niitä radiossa. Lavi itsekin löytyi ja uudet laulut kelpasivat taas pian levylle. Ensimmäinen uuden kauden levytys oli keskioluen vapautumista juhlinut Kaljahanat aukes 1968.

Siitä lähtien Lavi sanoitti, sävelsi, levytti ja esiintyi säännöllisesti. Laulamisen ja laulunteon lisäksi hän kirjoitti 1972 näytelmän Langinkosken laulu, pakinoi useissa lehdissä ja ryhtyi 80-luvulla myös romaanikirjailijaksi.

Lavin alku-uran laulut olivat enimmäkseen hupaisia ralleja, usein hyvinkin piikikkäitä parodioita tai ivailuja ajan ilmiöistä, kuten Tehtaan Marja yksitoikkoisen tehdastyön yleistymisestä, ja henkilöistä, kuten Mies mekkonen pääministeri Kekkosesta ja Gabriel Auervaarasta. Omia kokemuksiaan hän tilitti Laulajan testamentissa.

"Toinen" Lavi oli sama humoristi kuin aiempi ralli-Lavikin, mutta uusissa lauluissa oli iän ja elämänkokemuksen tuomaa syvyyttä. "Vepasta kasvoi oivaltava menneen ajan kuvaaja, jolle jokainen ihminen on laulun arvoinen", Gronow kirjoitti Tunnen kuuluvani tähän maahan -levyn esitteessä.

Lavi kuvasi lauluissaan harvinaisella tavalla arjen pieniä hetkiä ja aivan tavallisten pienten ihmisten elämäntarinoiden tragiikkaa. Uuden ajan ikivihreiksi kohonneiden laulujen nimet puhuvat puolestaan: Depressiotango, Inhoittavat naapurit, Nälkälinna, Serenadi hetekalle, Sukuvika - suksi ei luista, Silakka-apajalla, Lasijauholaivakeikka, Ota löysin rantein ja tietenkin - Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Lavi kertoi lauluissa usein omia muistojaan, jotka kattavat koko itsenäisen Suomen kansalaissodasta ja sen kirvelevistä haavoista lama-aikojen, sotien ja evakon sekä toinen toistaan seuranneiden rakennemuutosten ja byrokratian herruuden kautta nykyhetkeen.

Lavi onnistuikin puhuttelemaan suomalaisia kenties herkemmin kuin kukaan muu lauluntekijä. Lavi ei herättänyt kuulijassa henkiin vain menneitä tapahtumia sinällään, vaan tavoitti myös niihin liittyvät yhteiset tunnot ja inhimillisen ytimen.

Niinpä Lavi ei ollut vain oman sukupolvensa suosikki. Hän esiintyi rockfestivaaleilla ja levytti yhdessä muun muassa Anneli Saariston, J. Karjalaisen ja Juice Leskisen kanssa. Leskinen myös kirjoitti hänestä 80-luvun alussa näytelmän Isänmaan toivo.


Lavi työskenteli kuolemaansa asti. Tuoreimman romaaninsa hän sai valmiiksi huhtikuussa. 

Jaakko Kangosjärvi: Helsingin Sanomat 24.5.1996.